Liina:

Urban Symphony in E-minor

20.10.–25.11.

Tänä vuonna vietettävien Viron 100-vuotisjuhlien yhteydessä galleria Sinnessä nähdään Liina Siibin näyttely ”Urban Symphony in E-minor II”. Näyttely on osa juhlavuoden virallista taideohjelmaa, jonka teemana on ”Comers, Goers and Stayers”. Sinnessä nähtävä näyttely on toinen osa kolmiosaisesta kokonaisuudesta. Ensimmäinen osa on paraikaa esillä Vana-Võromaa Kultuurikodassa ja kolmas osa avautuu vuoden 2019 helmikuussa Tallinnan taidehallissa. Sinnen näyttely koostuu videoista, valokuvista, podcastista, ääni-installaatiosta ja ready-made-esineistä.

Uusimmassa projektissaan Liina Siib käsittelee siirtolaisuutta ja työtä keskittyen erityisesti Suomessa työskentelevien virolaisten naisten tilanteeseen. Kahden vuoden ajan Siib dokumentoi kameran ja sanelukoneen avulla haastatteluja ja tapaamisia, jotka valaisevat näiden naisten elämää ja arkipäivää. Heidän äänistään Siib punoo muotokuvan, jossa on monta siluettia. Kokeneena dokumentaristina Siibillä on kyky kohdistaa huomio asioihin, jotka tekevät näkyväksi paitsi rakenteita myös monimutkaisuutta ja monimuotoisuutta.

Suomessa on tällä hetkellä töissä yli 30 000 virolaista naista. Siib on tavannut heistä noin kolmekymmentä, jotka asuvat Helsingin lähettyvillä. Naiset työskentelevät eri aloilla ja erilaisella menestyksellä Suomessa. Kertomuksia on yhtä monta kuin naistakin. Siinä missä joku seuraa unelmaansa on toisen elämä taloudellisen pakon sanelemaa. Joku kokee repiväksi tilanteen kahden eri kotiseudun välillä, joku toinen on päättänyt jäädä. Siibillä on silmää yksityiskohdille ja sävyille, ja näyttelyssä hän kohdistaa tarkoituksella katseen pois naisista heitä ympäröivään miljööseen. Kuvissa nähdään suomalaista arkea – Prisman kassa, pokeriautomaatti R-kioskilla, bingoa kapakassa, puhelinliittymien myyjiä kauppakeskuksessa. Kuvien kautta ”Urban Symphony in E-minor” liudentaa kuvattavan ja ympäristön välistä rajaa.

Liina Siib on virolainen taiteilija, joka asuu ja työskentelee Tallinnassa. Hän aloitti uransa taidegraafikkona 1980-luvun lopulla. 1990-luvun puolivälissä hän tutustui valokuvataiteeseen ja työskenteli vaihto-ohjelmissa muun muassa New Yorkissa ja San Franciscossa. Vuonna 2003 hän suoritti maisterin tutkinnon valokuvauksessa Tallinnan kuvataideakatemiasta. Siib käyttää työssään useita välineitä: valokuvaa, elokuvaa, installaatiota ja performanssia. Hän kuuluu siihen virolaistaiteilijoiden sukupolveen, joka varttui Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, ja hänen taiteessaan on merkkejä siitä tilasta, joka syntyy ideologioiden vaihtuessa. Siib käsittelee töissään sosiaalisia kysymyksiä, ja usein arkipäivän kautta. Hänen teoksiaan on ollut esillä kansainvälisissä näyttelyissä ja festivaaleilla. Vuonna 2011 Liina Siib edusti Viroa Venetsian biennaalissa ja hänen töitään on paraikaa esillä RIBOCA1-biennaalissa Riiassa. Vuosina 2002–2015 Siib toimi virolaisen ”Estonian Art” -taidelehden päätoimittajana. Hän on vuodesta 2015 työskennellyt grafiikan professorina Viron taideakatemiassa.

 

Perjantaina 9. marraskuuta kello 17-20 järjestämme tilaisuuden Kakkua, teetä ja tarinoita. Tutustumme Liina Siibin näyttelyyn “Urban Symphony in E-minor II”, leivomme kakun yhdessä ja kerromme tarinoita kodin jättämisestä uusien kokemusten toivossa, kokemuksia stereotypioista ja representaatiosta. Voit tulla kun sinulle sopii ja ottaa perheen tai ystäviä mukaasi. Aloitamme illan leipomalla kakun yhdessä, mutta voit myös tuoda omaa kakkua jaettavaksi. Osallistuminen on maksutonta, ei ennakkoon ilmoittautumista. Illan ohjelma on englanniksi ja viroksi.

 

Mennyt ohjelma

2018

2017

2016

2015

2014