Juuso Noronkoski & Mikko Rikala:

Päivät tuntuvat taas pitenevän...

30.11.2018–6.1.2019

 

Juuso Noronkosken ja Mikko Rikalan näyttelyn ”Päivät tuntuvat taas pitenevän…” keskeinen teema on heidän yhteinen kiinnostuksensa aineiden kiertoon ja muutoksiin ja siihen miten nämä prosessit vaikuttavat luontoon ja kulttuuriin. Noronkoski ja Rikala käsittelevät kumpikin samantyyppisiä aiheita taiteessaan. Molempien työssä on kyse pitkistä aikasykleistä, joiden taajuus on ihmisen välittömän havaintokyvyn tuolla puolen. Tarkkailemalla pitkäkestoisia muutoksia ja tapahtumia kuten meriveden korkeuden muutoksia, veden haihtumista, kitkaa ja taivaankappaleiden liikkeitä Noronkoski ja Rikala avaavat aikaa tavalla, joka johtaa katsojan suorastaan eksistentiaalisten kysymysten äärelle. Molempien taiteilijoiden tausta on valokuvauksessa, joten valokuvalla on keskeinen asema heidän työssään. Lisäksi näyttelyssä nähdään piirustuksia, veistoksia ja tekstejä.

Noronkoski tarkastelee luonnossa tapahtuvia hitaita muutoksia ja sitä miten ne liittyvät ihmisen toimintaan ja ajatteluun samalla kun hän valottaa niitä ongelmia, joihin nykyaika on meidät vienyt. Hän veistää rannalta löytynyttä ajopuuta vain kulkeakseen materiaalin läpi ja kerätäkseen syntyneet lastut. Veistämisen toisteinen liike on Noronkoskelle eräänlaista tyhjäkäyntiä, jonka kautta hän pääsee yhteyteen materiaalin ja sen kertomuksen kanssa. Miten puukappale on kasvanut, miten se on jalostettu, käytetty ja sitten heitetty mereen virtojen ja tuulten umpimähkään vietäväksi kunnes se kohtaa rannan, missä se lopulta meren säilyttämänä lepää ja haalistuu auringossa maatumatta. Valokuvissaan Noronkoski käyttää sekä positiivia että negatiivia. Hänen töitään yhdistää ajatus solarisaatiosta. Solarisaatio on tekniikka, jolla ylivalottuneeseen valokuvaan voidaan saadaa negatiivimäinen efekti, jossa valo muuttuu mustaksi ja päinvastoin. Noronkoski tarkastelee nykyihmistä, joka pyrkiessään kohti valoa ja ymmärrystä luo väistämättä ympärilleen pimeyttä. Veistoksessa hän käyttää vettä, joka on ollut eristyksissä maankuoren syvyyksissä noin 30 miljoonaa vuotta. Ihmisen tunkeuduttua kallioperään on vesi voitu vapauttaa takaisin kiertoonsa, missä se saa haihtua sataakseen alas ja sekoittuakseen muuhun veteen.

Rikala luo teoksissaan spekulatiivisen tulkinnan siitä, miten me luemme ja ymmärrämme ympäröivää maailmaa. Hän tutkii alueita, joilla voimme luopua konventionaalisista ajattelutavoistamme ja kyseenalaistaa antropomorfisen maailmankuvamme. Hän nivoo yhteen mennyttä ja nykyhetkeä, faktaa ja fiktiota samalla kun hän tarkkailee ihmisten ja asioiden välisiä mutkikkaita suhteita. Teoksissaan Rikala esittää hitaita luonnontieteellisiä ja syklisiä ilmiöitä lineaarisella aikajanalla siten, että meille tulee mahdolliseksi havaita ajallisia muutoksia ja päällekkäisyyksiä. Teokset haastavat katsojan kohtaamaan sen, mitä tapahtuu kuvan ulkopuolella. Lähes huomaamattomasti Rikala sijoittaa teoksiinsa johtolankoja luettavaksi. Hän esimerkiksi valmistaa lähes identtisiä kuvapareja, joissa ajallinen siirtymä on saanut aikaan aavistuksenomaisia muutoksia: varjot liikkuvat, veden pinta rannalla nousee, kivet vaihtavat paikkaa. Nämä kaikki ovat viitteitä kertomuksista, jotka sijaitsevat sisällä materiaaleissa ja energioiden liikkeissä. Noronkosken veistäessä toistaman liikkeen tavoin myös Rikalan työssä on eräänlaista meditaatiota hänen piirtäessään tuhat metrin pituista viivaa, joista yhdessä muodostuu kilometrin matka. Viivojen toistuva vetäminen kestää noin 12 tuntia, lopputuloksena on ajan ja etäisyyden abstrakti kohtaaminen.

Näyttelyyn sisältyy myös kaksi taiteilijoiden itsensä kirjoittamaa kirjettä. Tekstit avaavat teosten työstämisessä läsnäolleita ja sen kuluessa esiin nousseita ajatuksia.

Kuva: Mikko Rikala, (Yksityiskohta), Overlapping notes (Lunar observations, 3300 BC – 2018 AD), 2018

https://www.instagram.com/juuso_noronkoski/

https://mikkorikala.com/

Mennyt ohjelma

2018

2017

2016

2015

2014